L. Miteckii

Kolhozan šünnündä

Mečillä keššeššä, puolella šualla virštua ühtelästä reduo čugunkašta, šelgien Medvedičän rannalla, jo moni igiä šeizov ühen nägözenä Miitečköi.

Vain puolen kümmenen kulakon kojit sominke svet'olkoinke toko šuvrettih, lüöččiečettih lavvalla, a šiinä-že šuvrettih i tanhuot, kumbazet tävvüttih žiivatalla.

Gul'u, Anhel'skoi, Har'ko, Juru, kuda-ket vielä - ka ket pužerrettih kevhistä, a rigeneh i keškitaloloin izännöistä, jälgimäzen veri-higi tilkan.

Kallehet oldih kevhillä kulakkoloin "avut". Omilla verizillä küvnelillä i hijellä makšettih velgoida.

Lämbimäldi eliäči bohatoilla, šanotah "heilä i kukko muniv". A ka šigäläzet kevhät, kuin i ümbärüškülin, rigeneh tallattih reduo, tumpurrettih umbie eččiessä ruaduo. A mänömättä ei voi - ajav nälgä i vellat vedoloinke.

Näin mändih aziet ammuzista aijoista šuat. Enämmät ruattih, a vähemmät hiän ruadopalkoida juattih.

Oli fevral'an ilda 1929 vuotta.

Konža hiän tuli pertih, kumbazešša oli sobranja, rahvašta jo oli äijä. Stolan tagana issuttih linnalane, Hanhi, agronoma i muanmittuaja. Toizet issuttih, ken lavčoilla, ken lattiella, paistih i nagrettih. Tuldih muduannet i keškikerdazet.

- Ei-go jo ole aiga zavodie, - šano kojin izändä Rebo, - kaikin ollah tiälä.

- Aiga, aiga, - lizättih moni iändä.

- Nin ka midä, tovarissat, - zavodi paginan linnan mieš, - mie teinke jo moni kerdua pagiziin ših näh, što hot' sovietan vluasti i avttav kevhillä, no tämä abu ei väliän piäššä hiäštä. Ka mintän nüt komunistoin parti šanov, što pidäv üksinäzet talot tukuta ühteh, organizuija kolhozoih. Tänä piänä meilä pidäv vähembi paissa, jo äijän pagizima, a šanuo oma kevhän luja sana: "lienöv miän küläššä kolhoza ali vanhoilleh kulakot lietäh izännät?"

Kaikin šüväh hengähettih, issutah iänettä.

- Kuin tüö šanotta, ei ois paha, da ka vain varavttav. Tukkuot väliän ühteh kaikki karuhmazet, a šiidä elgäh ni midä viidikkäh, kuin šilloin ruadua? - lizäi Rebo.

- Karuhmazet! Kolmešorkane hebone, levinnün, mädžennüzinke kolessuloinke telegä, šlejoitta pahat länget - ka miän i karuhmazet! - palavaldi šano Gar'o. - Jo kuin näidä eloloida ollov žuali, šilloin tävži i tällä ilmalla eliä.

Vielä moni mieštä paistih. Annettih linnan miehellä äijän küžümistä. Äijät kiissettih toine toizenke, laškei šavun pertillä, hot' kirveš riputa, ni ken ei maininnun kodih näh. Mika šano omua mieldä, što kevhillä pidäv männä kolhozah, a mol müö, keškikerdazet, tulemma kodvazin jälgeh, kačomma, kuin teilä aziet lähtietäh.

- Nu nin lopemma, tovarissat, paginan i kiännümmä azeih päin, - pietti paginat Hanhi. - Mie zavodin kirjuttua. Ken lähtöv kolhozah?

Tämä šündü kolmaš Zaluazinan volostissa kolhoza!

- Viizi on, ken vielä tahtov kirjuttuačie?

Pertissä tuaš iänevvüttih, kačaheldih toine toizeh, vuotettih.

Oli enämbi puolda üödä. Jo lavlettih toizet kukot, konža viizikümmendä mieštä uvžinke mielilöinke ülettih kodih.

Toissa piänä aivokkazin külä tuaš kerävdü.

Vielä ennen sobranjan avuandua pertissä jo mäni šuvri kiissändä. Paginoida müöt' nägü, što üön aloh monet šeizavvuttih kolhozoin puolella. Kevhät jo rohkiemma paistih omah eländäh näh. Hüö nähtih edizeššä kohennušta omalla elännällä.

Sobranjan avattih. Moroza Van'a, predseduatel'a, ando šanan Hanhella.

Moni iändä ravahettih: "Ei pie meilä kolhozua, keriäče mistä tuliit!"

- Viizi laiskua kirjuttuačettih i tulov, enämbi ni ken ei lähe, - šano Juru.

- Tuaš bajarilla käzih vejetäh; ühet ruvetah ruadamah, a toizet kiät kormaniloissa kävelömäh, - lizäi Har'ko.

- Hüviin pagizetta traktoroih näh, a hiän vet ei tuahiče, midä rubietta polossalla levittämäh? - lizäi oman mielen Anhel'skoi.

- Pahalazilla omua izännüttä ei šua vediä da i toizilla viiduimaidih häküttiä, - ravahti šiämen peräštä Gul'u.

Kuin ravizi Moroza, štobi iänevvüttäis, ravu ei piettün. Ravistih, kiissettih toine toizenke, vähästä ei torah šuat, huiskutettih käzillä, a ken midä šano - rozberie ei šuanun.

Šillä aigua kulakkoloin vedäjät Juru i Gul'u kočahettih muatinke, kulakkoloinke, šidä i kačo kun ožatah.

Linnan mieš ei pölläštün, hiän novzi šeizualleh i kaikilla šano, štobi tällä-že minuvttua kulakot rabieštuačettais sobranjašta.

- Pois guadat kolhozan matalda! - loppi hiän paginan.

- Jogo niättä kaikin, ken mänöv meilä i kolhozoilla vaštah. Kulakkoloilla vähä šidä, hüö tahotah meidä oštua. Har'ko oli meilä, a toizet kulakot oldih toizissa taloloissa i paistih, što elgiä läkkiä kolhozah, lienettä külläzet. Kaikki mi teilä pidäv izännüttä vediässä müö annamma.

- Oho, midä tahotah, juavolit! Ka kunne hüö meidä vejetäh! - šanottih moneh iäneh kevhät.

- Avušto lähemmä, - ravahettih moni mieštä kerdah.

Kirjuttuačettih kolmeneš küliä - kakšikümmendä üksi taluo. Šiinä-že vallittih pravlenjan i annettih nimen kolhozalla "Kariela".

Täššä aigua oli moni kummua. Kulakot ei hüllättü omua azieda. Hüö pölläteldih kolhoznikoin naizie kaikkeh rukah, što lapšilla ei ruveta andamah maiduo, što i leibiä ruvetah andamah vähiin i tuoh ilmah näh vatullettih.

Näin paginoin jälgeh moni taluo uijittih pois kolhozašta, no konža mua jo oli leikattu "jürginä" kaikin kakšikümmendä üksi taluo lähteih kündämäh i toizilla ruadoloilla, uidinnuot tuldih järelläh kolhozah.

Keviäkülvön vietettih hüviin, kežän ruattih urhakaldi. Kagrat novštih iččien korgehuš i pelvahat oldih hüvät. A tämä nošti kevhiin vägilöidä i mielilöidä.

Šügüžüllä kolhoznikat srojittih šuvren tanhuon, oššettih kakšikümmendä lehmiä, vaihettih hebozet.